Leipäpäivä

Aikanaan kun taloa rakennettiin, halusin ehdottomasti leivinuunin jossa voisi paistella kaiken näköisiä ruokia ja leivonnaisia. Totuus kuitenkin on että vaikka olemme jo yli 3v asuneet tässä talossa on leivinuuni ollut aika vähällä käytöllä. Leivon kyllä paljon ja ruokaakin toki kokkailen päivittäin, mutta jotenkin ne on aina tullut laitettua tuonne kiertoilmauuniin töhisemään. Leivinuunissa on paistunut lähinnä satunnaiset hirvipadat, joulukinkut ja kahvikakut. Olen kuitenkin aina haaveillut siitä että tekisin itse perheen leivät. Sämpylöitä ja muita vaaleita leipiä olen kyllä sähköuunissakin leiponut mutta puu-uunissa paistetut tuntuvat enemmän "aidoilta".

Nyt päätin sitten ottaa härkää sarvista kun mieskin toi yhtenä iltana leipälapion kaupungista. Ilman sitä paistaminen puuarinalla onkin mahdottomuus. Uunin lämmitys ja muu sielunelämä onkin sitten sellainen asia johon täytyy paneutua ja perehtyä pitemmän aikaa. Siinä kun ei voi vaan napsauttaa uunia päälle ja säätää haluttua lämpötilaa. Aamulla tulet uuniin ja pari pesällistä koivupilkettä palamaan. Välissä hoidettiin lasten kanssa ulkoilut ja sitten taas takaisin uunia kohentelemaan. Aluksi ajattelin tehdä Kainuulaista nyrkkirieskaa. Minun äiti tekee maailman parasta nyrkkirieskaa ja olisi hienoa oppia tekemään samanlaista. Alkumittausten perusteella lämmitys onnistui ja mittari näyttää liki 300'c. Tutkimustyötä tehdessäni tein kaksi erilaista taikinaa, toisen hiivattoman ja toisen hiivallisen ja käytin eri ohrajauholaatuja. Jostain kumman syystä näköjään puu-uunikin voi paistaa epätasaisesti, toisella laidalla leivät tummui nopeampaan kuin toisella. Toinen taikina oli hieman liian kuivaa ja hiivaton versio jäi aika kovaksi. Mutta onhan nuo uponneet syöjäkunnalle.

Sitten innostuin kokeilemaan myös Ranskanleipiä ja spelttileipiä. Hieman pelkäsin että kohotetut leivät lässähtävät siinä vaiheessa kun siirrän ne arinalla, mutta hyvin ne muotonsa pitivät, kunhan muisti jauhottaa kohotusalustan kunnolla.

Vaikka nyrkkirieskoissa en vielä saavuttanutkaan optimaalista tulosta, onnistuivat muut leivät loistavasti. Ranskanleipä nousee ihan eri sfääreihin kun sen paistaa puuarinalla. Rapea kuori, pehmeä sisus ja se maku!! Voin luvata että leipien tekoa harrastetaan jatkossa usein ja opetellaan tuo uunin ja oikean taikinan salaisuus läpikotaisin. Ehkä vielä joskus uskallan tarttua vielä semmoiseenkin leivontamörköön, jota ruisleiväksikin kutsutaan.

Tuore, vastapaistettu leipä ei juuri muuta kaipaa kuin silauksen voita päälleen. Vaikka olenkin yrittänyt leivänsyöntiä vähentää niin voin kertoa että noita upposi siivu jos toinenkin.
Tuli myös "keksittyä" uusi välipalavaihtoehto. Jäisiä marjoja blenderiin ja soijamaitoa loraus sekaan. Oikein terveellistä, ilman mitään lisättyjä sokereita ja lisäaineita. Ja lapset söivät innoissaan kun sen jäätelönä heille tarjosi. :D